keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Pentuelämää parhaimmillaan

Oi kuinka mä rakastan tuota pentua. Toki matkaan on mahtunut tuskanhikeä ja kyyneleitä (kuvainnollisesti), mutta on se vaan huippu. Oppinut jo olen ainakin tämän uuden rodun kohdalta sen, että määrätietoisuus on koulutuksessa ihan eri tasolla kuin tuon höhlän Corgin kanssa. Tämä varmasti osaa vedellä oikeista naruista, jos sille ei tee selväksi mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Tottunut kun olen tuohon Corgiin, joka tyytyy yleensä kohtaloonsa kun vähääkään ääntänsä korottaa.



Yritettiin ottaa Hallasta hyvä 10-viikkois pönötyskuva, mutta tämän parempaa ei saatu. Halla ei ihan tajunnut miksi nyt pitäisi seistä kun yleensä istutaan.




Opetuslistan kärjessä meillä on rauhoittuminen, jättäminen, luoksetulo ja lähellä pysyminen. Niitä tahkotaan jokaikinen päivä. Luokse ei malttaisi vielä tulla jos joku erityisen kiva haju on huomattu tai leikkikaveri on läsnä. Silloin en kyllä luokse- kutsulla kutsukkaan, koska en halua epäonnistumisia sille kutsulle. Kuitenkin ihan hyvä vaan opetella mahdollisimman paljon luokse tulemista ja lähellä pysymistä tämän pennun kanssa, meinaan tämä ei ole mikään jalan vieressä nyhvääjä. Mutta en valita! Yhden arkajalan olen elänyt ja elän vieläkin arkipäivää, joten ei kiitos enää sellaista.


Tuhottomasti virtaahan tältä yksilöltä löytyy, jos vaan annan löytyä. Rauhottumis- harjoitukset ovat erityisen tärkeitä. Hallalla on kuitenkin hyvä keskittymiskyky, joten uskon että onnistumme tavoitteissamme. Mahtavaa huomata kun pentu on aivan järkyttävässä vireystilassa, pomppii seinille, ärisee ja murisee, mutta kun käskee esimerkiksi istumaan, niin se istuu rauhassa. Tällä on aivan mahtavan suuri työmoraali ja leikkimielisyys näin pieneksi pennuksi. Mutta vastapainoksi opettelemme aivan urakalla tuota rauhoittumista ja ''nyt ei tehdä yhtään mitään'' olemista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti